Kansalaistoiminnan käsite - blogiessee 1

Perustulo osallistumisen mahdollistajana

Aiemmassa tekstissä(* kritisoitiin varsin voimakkaasti nykyistä sosiaaliturvajärjestelmää, joka passivoi kansalaisia liian helposti. Kun ”sossu” pitää huolen, ihmisten ei tarvitse huolehtia itse enää mistään – ei varsinkaan toisistaan. Toisaalla(* kuitenkin asiallisesti huomautettiin, että hyvinvointivaltion tuki tutkitusti lisää ihmisten halukkuutta auttaa ja aktivoitua kansalaisina.

Suomen nykyinen sosiaalitukiverkosto on sotkuinen ja täynnä reikiä, joiden läpi on helppo pudota – usein lopullisesti. Toki on niitä, joilla on aikaa ja kykyjä keplotella tukiviidakossa saadakseen itselleen suurin mahdollinen hyöty. Tukien väärinkäyttöä huomattavasti suurempi ongelma ovat kuitenkin ihmiset, jotka eivät syystä tai toisesta tukia hae vaikka olisivat niihin oikeutettuja. Tukien kerjääminen on nöyryyttävää, käsittelyajat ovat kohtuuttoman pitkiä ja hakulomakkeiden täyttäminen ja liitteiden hankkiminen voi olla hyvinkin vaativaa, etenkin jos tukea tarvitseva ihminen on jo valmiiksi vajaakuntoinen.

Usein yhteiskunnan ulkopuolelle putoavat ovat moninkertaisesti syrjäytettyjä: työttömiä, köyhiä ja sairaita, ehkä päihde- tai mielenterveysongelmista kärsiviä. Kun ongelmat kasaantuvat, laidan yli putoamiseen riittää pienikin sysäys. Matka takaisin osallistuvaksi kansalaiseksi on sen sijaan usein pitkä ja kivinen. Kun ihmisen kaikki voimavarat – niin taloudelliset kuin henkisetkin – menevät pakollisista menoista tai vain päivästä toiseen selviytymiseen, ei liene outoa, että tarmoa ja halua aktiiviseen yhteiskuntaan osallistumiseen ei enää riitä.

Yksi, vaikkakaan ei autuaaksi tekevä ratkaisu osallisuuden mahdollisuuksien parantamiseen olisi sosiaaliturvajärjestelmän täydellinen remontti tai oikeammin sen korvaaminen universaalilla perustulolla. Perustulomalleja on lukuisia, mutta yksinkertaisimmillaan idea on se, että kaikille kansalaisille maksettaisiin tietty vastikkeeton minimitoimeentulo, jota ei verotettaisi. Perustulo korvaisi esimerkiksi nykyiset työttömyyskorvauksen ja toimeentulotuen, eikä se estäisi kansalaisia hankkimasta muita tuloja tekemällä esimerkiksi lyhyitä työkeikkoja, joista nykyisessä tukijärjestelmässä työntekijää rankaistaan välittömästi vähentämällä tukien määrää.

Suomessa osallisuus yhteiskuntaan rakentuu nimenomaan palkkatyön kautta. Työtön ihminen ei ole yhtä arvokas kuin työssäkäyvä eikä mitään työtä saisi kutsua paskatyöksi vaan hyväksyä mukisematta huonotkin työehdot, koska työn itsessään ajatellaan olevan arvokkaampaa kuin mikään. Työyhteisö on monille aikuisille tärkein sosiaalinen viiteryhmä eikä uusintavaa työtä kuten kotitöitä tai vapaaehtoistyötä arvosteta lainkaan yhtä korkealle kuin tuottavaa palkkatyötä.

Perustulo mahdollistaisi osallistumisen yhteiskuntaan muutenkin kuin palkkatyöhön osallistumalla. Kun työn luonne muuttuu, eikä perinteistä kokopäivätyötä ole tarjolla kaikille, täytyisi myös työn arvostuksen muuttua. Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmämme on syntynyt tehdastyöläisten tarpeista ja vaatimuksista eikä vastaa tieto- ja palveluyhteiskunnan työläisten kohtaamiin ongelmiin ja elämäntilanteisiin.

Prekariaattiaktivisti Eetu Viren puhuu nykypäivän ja tulevaisuuden metropolityöläisistä, jotka ovat pikemminkin verkostoja kuin yksilöitä, eivätkä heidän tarpeensa, vaatimuksensa ja oikeutensakaan voi enää perustua yksilön erottamiseen ryhmästä toisin kuin nyky-yhteiskunnassa. Siksi esimerkiksi perustulon tulee olla kollektiivinen ja riippumaton yksilösuorituksista vastapainona yksilön vastuuttamiselle.

Mielenkiintoisen on myös esitetty(* huomio siitä, miten kansalaisuus on nykypäivänä entistä vähemmän sidoksissa kansallisvaltioon. Ihanteellisessa perustulomallissa oikeus minimitoimeentuloon ei määräytyisi kansalaisuuden tai oleskelustatuksen perusteella kuten sosiaalituet Suomessa nykyään.

Perustulo on toki utooppinen malli ja vaikka erilaisia perustulokokeiluja on järjestetty eri puolilla maailmaa, on vaikeaa arvioida, millaiset sen vaikutukset todellisuudessa olisivat. Useat perustulon vastustajat epäilevät, että se passivoisi kansalaisia entisestään. Koska nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä – joka on sekin aikanaan ollut melkoinen utopia – ei kuitenkaan toimi, jonkinlainen, radikaali uudistus on pakko toteuttaa. Itse uskon, ett oikeistolainen leikkaamis- ja pärjäämispolitiikka passivoi ja syrjäyttää huomattavasti helpommin kuin vasemmistolaisen mallin perustulo. 

*) Poistin tekstistä maininnat opiskelutovereistani, joihin olin viitannut nimellä alkuperäisellä alustalla.