työ

Aloitin elokuun 2013 alussa työt Ei vihapuheelle -liikkeen projektiassistenttina, Plan Suomi Säätiön palveluksessa. Työparini, kampanjan koordinaattorin lisäksi teemme töitä 50 vapaaehtoisen aktivistin ja muiden järjestön asiantuntijoiden kanssa sekä yhteiseurooppalaisen No Hate Speech Movementin sekä muiden kampanjamaiden kanssa.

Omassa työssäni tärkeimpiä tehtäviä ovat liikkeen viestintä, yhteydenpito aktivisteihin, tapahtumien ja kampanjoiden suunnittelu ja toteutus sekä yhteydenpito yhteistyötahoihin kuten muihin syrjinnänvastaista työtä tekeviin järjestöihin ja digitaalisen pelaamisen harrastajiin. Nykyisessä pestissäni yhdistyy moni niistä asioista, joita olen unelmien työltä toivonut: kirjoittaminen ja viestintä, digitaalinen maailma, tapahtumajärjestäminen ja luovuus ylipäänsä sekä maailman parantaminen.

Aloitin työnteon 14-vuotiaana, juoksutyttönä äitini pienessä tilitoimistossa. Sen jälkeen olen tehnyt lukuisia pätkä- ja osa-aikatöitä hoiva-, sosiaali- ja asiakaspalvelualoilla. Viime vuosina olen työskennellyt tutkimusavustajana ja projektityöntekijänä, vakuutusyhtiössä vahinkokäsittelijänä, kirjakaupan myyjänä sekä suuren tavaratalon toimihenkilönä. Opintoihin kuuluvan työharjoittelun tein vuodenvaihteessa 2010–2011 sisäasiainministeriön maahanmuutto-osastolla. Olen työskennellyt niin julkisella (kunta ja valtio), yksityisellä kuin kolmannellakin sektorilla (seurakunta ja järjestöt).

Olen kasvanut poliisin ja pienyrittäjän tyttärenä, kodissa jossa työtä arvostettiin joskus ehkä liikaakin. Olen oppinut, että kaikki työ on arvokasta ja mikä tahansa työ on parempi kuin ei työtä ollenkaan. En osaisi olla aloillani, toimettomana, mutten myöskään halua, että työ on elämän ainoa sisältö tai pakollinen paha. Työn luonne on murroksessa ja yhteiskunnan pitäisi sopeutua muutokseen. Joskus työtä on vaikeaa erottaa ihmisestä, mutta ihminen on enemmän kuin työ ja työttäkin arvokas. Työntekijöiden hyvinvointi on tärkeämpää kuin jatkuva kasvu.