Ojenna kätesi

Kävin viikko sitten verenluovutuksessa seitsemännen kerran elämässäni. Naisena saisin luovuttaa verta neljä kertaa vuodessa, mutta koska olen vähän väliä jossain karenssissa (joita aiheutuu mm. ulkomailla asumisesta ja lävistysten ja tatuointien ottamisesta), en pääse luovuttamaan kovinkaan säännöllisesti. Yritän kuitenkin mennä aina kun voin.

Suomessa verenluovuttajat seulotaan mielestäni jopa liian tarkkaan; en todellakaan ymmärrä esimerkiksi sitä, miksi homoseksuaalit miehet joutuvat lopulliseen verenluovutuskieltoon. Homojen elinikäiseen karenssiin ei ole mitään syytä ja esimerkiksi Ruotsissa siitä on luovuttu – toivottavasti luovutaan pian Suomessakin. Tarpeettoman tiukat luovutuskriteerit eivät kuitenkaan ole verta tarvitsevien vika. Kun veren luovuttamista ei sallita osalle luovutuskelpoisista, meidän kykenevien pitäisi sitä suuremmalla syyllä tarttua mahdollisuuteen.

Verenluovutus on helppo ja ilmainen tapa auttaa ja ainakin minulle siitä tulee joka kerta naurettavan, vähän syyllisenkin hyvä mieli. Veripalvelun työntekijät ovat poikkeuksetta mukavia, kahvin kanssa tarjotaan pullaa ja samalla saattaa pelastaa vielä jonkun (tai kolmen) hengenkin. 

Halusin mennä luovuttamaan verta nimenomaan marraskuun 13. päivänä, koska isäni kuolemasta tuli silloin kuluneeksi tasan viisi vuotta. Isääni verensiirto ei olisi pelastanut, mutta ehkä minun apuni joskus pelastaa jonkun toisen isän.

Verenluovutuksesta saa kattavasti tietoa Veripalvelun nettisivuilta. Neuvoja saa myös päivystyspuhelimesta ja Veripalvelun työntekijöiltä. Verta tarvitaan aina ja kaikkien veriryhmien luovuttajat ovat tärkeitä. Anna vaikka yksi parempi joululahja tänä vuonna: verestä on usein pulaa erityisesti pitkien juhlapyhien aikaan.