Kansalaistoiminnan käsite - blogiessee 2

neljäs vallanmahti auki leikkauspöydällä 

Rosanvallonin vastademokratia (contre-démocratie) on kansalaisten harjoittamaa vallan valvontaa. Valvonta ulottuu foucault’laisen tradition mukaan kaikkialle mutta kääntyy valvomaan valvojia; vallanpitäjiä. Vastademokratia saa voimansa kansalaisten valppaudesta, joka on valvontaa, ilmiantamista ja arvostelua tai arviointia (surveiller, dénoncer, juger). Rosanvallonin sanoin ”valvontavalta tekee ’kansasta kuninkaan’”.

Kansalaisvalppauden muodot ovat Rosanvallonin mukaan avoimen poliittisia ja moninaisia: yhdeksi tärkeimmistä muodoista hän nostaa lehdistön ja mahdollisimman laajasti ymmärretyn tutkivan journalismin julkisen keskustelun muokkaajina ja politiikan osallisina.  

Lehdistöä ja sittemmin joukkotiedotusvälineitä laajemmin on nimitetty neljänneksi valtiomahdiksi Montesquieun vallan kolmijako-oppiin viitaten. Sen tehtävänä on valvoa lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovaltaa sekä muokata niin kutsuttua yleistä mielipidettä. Internetin käytön ja vallan lisääntymisen myötä sitä on toisinaan alettu kutsua viidenneksi valtiomahdiksi, joka valvoo myös lehdistöä.

Internet voitaisiin ymmärtää osaksi Rosanvallonin laajasti ymmärrettyä viestintävälineiden joukkoa, mutta hän itsekin nostaa sen esiin muusta mediasta erillisenä. Internet on Rosanvallonin mukaan oivallinen väline valvontaan, ilmiantamiseen ja arvosteluun ja sitä voidaan täten pitää todellisena poliittisena muotona.

Viestinnän kouluttaja ja tietokirjailija Katleena Kortesuo kirjoitti 22.10.2012 Ei oo totta -blogiinsa epäilyksistään, että Helsingin Sanomien vainoharhaisuutta käsittelevän artikkelin kirjoittaja olisi rikkonut alansa eettisiä ohjeita. Toimittaja Petri Mäenpää esitti juttunsa perustuvan haastatteluihin, mutta Kortesuon korvaan Annaksi, Sannaksi ja Timoksi mainittujen haastateltujen sanavalinnat eivät kuulostaneet suomalaisilta vaan pikemmin englannista käännetyiltä.

Kortesuo pyysi bloginsa lukijoita tutkimaan asiaa ja kuuden tunnin päästä huijaus oli paljastettu. Helsingin Sanomien toimittaja ei suinkaan ollut käyttänyt juttunsa aineistona suomalaisten työntekijöiden haastatteluja vaan internetistä löytyneitä englanninkielisiä esimerkkejä. Viides valtiomahti toteutti tehtävänsä ja paljasti neljännen virheet: ehkä laiskuuden ja lukijoiden aliarvioimisen, ehkä journalistien kiireen ja huonot työolot. Kortesuon blogi ja sen lukijat toimivat kuin Rosanvallonin whistle-blowerit eli hälyttäjät, jotka ilmoittavat aktiivisesti oman alansa ongelmista.

Itse en pidä Helsingin Sanomia täysin uskottavana vallan vahtikoirana, koska näennäisestä puolueettomuudestaan huolimatta se on selvästi tietynlaisia aatteita edustava (tai tietynlaisten aatteiden edustajien omistama) julkaisu. Kyseessä on kuitenkin kiistatta yksi maamme valtamedioista, jolta pitäisi puolueettomuuden lisäksi voida odottaa myös korkealaatuisuutta ja rehellisyyttä lukijoita kohtaan.

Kortesuon paljastama lapsus ei varmasti ole yksittäinen, eikä lisää ainakaan minun luottamustani maan ykköslehden sisältöihin. Itseäni rehellisesti sanoen välillä kyllästyttää se, miten varuillaan nykyään on oltava – etenkin korkeasti kouluttautuneena ja poliittisesti aktiivisena. Rosanvallon lienee kuitenkin oikeassa: valvontaa on – ja tuleekin olla – kaikkialla, myös ja erityisesti alhaalta ylöspäin.