voi järkyttää lukijoita

Yhdysvalloissa jaettiin viime yönä vuoden 2012 Pulitzer-palkinnot, jotka myönnetään journalistisista ja kirjallisista saavutuksista sekä sävelteoksesta. Pulitzereita on jaettu vuodesta 1917 lähtien; nykyään ne jaetaan vuosittain huhtikuussa Columbian yliopistossa.

Hs.fi uutisoi palkintojenjaosta otsikolla: ”Pulitzer-palkinto myönnettiin Afganistanissa otetulle sotakuvalle”. Tekstissä kerrottiin vielä, että uutiskuvapalkinto oli ensimmäinen ranskalaiselle uutistoimisto AFP:lle jaettu Pulitzer. Palkinnon sai AFP:n kuvaaja Massoud Hossaini.

Itse kuvaa ei kuitenkaan hesarin sivuilla julkaistu, vaan artikkelin kuvituksena oli kuva hymyilevästä palkinnonsaajasta halaamassa kollegaansa. Uutistekstin alla oli pienemmällä präntillä ilmoitus: ”HS.fi ei julkaise Massoud Hossainin palkinnon saanutta kuvaa, sillä se voi järkyttää joitakin lukijoita.”

Hesarista ja sen linjasta voisi hyvällä syyllä sanoa montakin moitetta ja myrkyllistä lausetta. Minusta tämä oli kuitenkin yhdenlainen pohjanoteeraus. Voittajakuva on raaka: Kabulissa otetussa kuvassa itkevä tyttö seisoo itsemurhaiskussa loukkaantuneiden ihmisten keskellä. Kuva ja kuvan kertoma tarina ovat järkyttäviä, mutta onko meillä (tai Hesarilla) oikeutta sulkea silmiämme siltä? Maailmassa tapahtuu kamalia asioita. Ne kamalat asiat eivät katoa, vaikka me kääntäisimme katseemme. Oikeastaan, ainakaan kieltämällä ne eivät katoa koskaan. ”Valtakunnan ykköslehden” tehtävä ei minusta ole suojella joitain pumpulissa kieriskeleviä lintukotosuomalaisia maailman pahuudelta, vaan välittää uutisia ja kertoa maailman tapahtumista. Vaikka sitten jakamalla Pulitzer-palkittu valokuva, jolloin ollaan sitä paitsi jo melko etäällä järkytyksen aiheuttajasta. Jännittävää kyllä, kuva jaettiin Iltasanomien nettisivulla, joka tunnetusti on samaa mediataloa kuin hs.fi. 

Massoud Hossainin voittajakuva lainattu Pulitzerin sivulta.

P.s. Ollessani kirjakaupassa töissä eräs asiakas tuli kerran palauttamaan ostamansa Herbjørg Wassmon Lasi maitoa, kiitos-kirjan, koska sen tarina oli niin järkyttävä. Kirja kertoo 15-vuotiaasta liettualaistytöstä, joka huijataan seksiorjaksi Norjaan. Asiakas oli lukenut kirjan puoleenväliin, eikä sen jälkeen voinut edes pitää sitä kotonaan, koska se oli niin kamala. Juuri tuollaisille ihmisille tekisi hyvää joskus avata silmät ja katsoa todellista maailmaa sen oman pikkukuplansa ulkopuolella.

anna kontulan jalanjäljissä

Olin tänään tekemässä yhdeksättä (ja mahdollisesti viimeistä) haastattelua graduani varten. Teen gradua ihmiskaupan uhrien tunnistamisesta järjestötyössä ja aineiston olen kerännyt tekemällä asiantuntijahaastatteluja kansalais- ja työmarkkinajärjestöissä.

Olen aina vierastanut haastattelua tutkimusmetodina. Oikeastaan olen vierastanut koko kvalitatiivista traditiota, koska laadulliset tutkimusmenetelmät ovat niin epämääräisiä ja väliin arveluttaviakin. Diskurssianalyysi on ainoa kvalimenetelmä, jonka olen edes kelpuuttanut oikeaksi tutkimusmenetelmäksi. Oma graduaiheeni ei kuitenkaan taipunut kvantimetodeihin eikä edes diskurssianalyysiin, joten jouduin itse taipumaan. En kuitenkaan halunnut haastatella asianomaisia, koska minusta on eettisesti hieman arveluttavaa mennä tonkimaan ihmisten yksityisiä asioita ja sitten muutaman hassun haastattelun perusteella väittää itseäni jonkin asian tuntijaksi. Gradu kun on muutenkin aika vähäpätöinen työ (sen kun muistaisi kirjoittaessakin) eikä useinkaan kovin oikeaa tutkimusta. Koska oma aiheeni on erityisesti asianomaisten eli uhrien näkökulmasta hyvinkin henkilökohtainen ja vaikea, en voinut kuvitellakaan haastattelevani ihmiskaupan kohteeksi joutuneita ihmisiä. Asiantuntijahaastattelut olivat sopiva kompromissi ja hedelmällinen tapa lähestyä aihetta.

Jännitin ensimmäisiä haastatteluja aika tavalla, koska en oikein tiennyt mitä odottaa ja koska tuntui pelottavalta lähestyä ammattilaisia, joista osa on melkein legendoja alalla. En vieläkään oikein nauti haastattelumetodista, mutta kaikki kohtaamani ihmiset ovat olleet ystävällisiä, kiinnostavia ja ennen kaikkea suhtautuneet minuun kuin oikeaan tutkijaan, usein melkein kuin vertaiseen.

Tämän päivän haastattelun lopuksi haastateltava sanoi, että toivottavasti voimme tehdä yhteistyötä jatkossakin, varsinkin jos päädyn alalle töihin. Hän kertoi tehneensä aiemmin yhteistyötä Anna Kontulan kanssa, mutta nyt kun Kontula valittiin eduskuntaan, häneltä ei enää riitä samalla tavalla aikaa tutkimukselle. Haastateltava siis tavallaan nimesi minut Anna Kontulan seuraajaksi, mistä olin vähintäänkin otettu. Jokaisessa haastattelussa olen saanut oivalluksia, kannustusta ja kehujakin, mutta tämä meni jo ns. nextille levelille.

Anna Kontula on ehdottomasti yksi idoleitani niin tieteen kuin politiikankin saralla. Kun Kontulasta alettiin kohista hänen julkaistuaan Punaisen eksoduksen, mielikuvani tutkijasta ei ollut mitenkään kovin mairitteleva. Sitten aloin oikeasti lukea hänen kirjoittamiaan tekstejä, ja mitä enemmän luen, kuulen ja näen, sitä suuremmaksi arvostukseni Kontulaa kohtaan kasvaa. Kontula tuntuu olevan sekä poliitikkona että tutkijana samalla tavalla ketään nöyristelemätön, suorasanainen ja omaan asiaansa uskova. Hän ei kuitenkaan ole koskaan kylmä, vaan tekee asiat sydämellä. Kontula taitaa olla lisäksi ainoa suomalainen tutkija, joka on tutkinut ihmiskauppaan liittyviä ilmiöitä sekä seksin että työn maailmassa. Olisi kunnia seurata hänen jalanjälkiään.  

parempia lahjoja

Tykkään lahjojen antamisesta, silloin kun löydän jotain, joka sopii juuri lahjan saajalle. Tai kun jaksan tehdä itse. En kuitenkaan halua ostaa lahjoja lahjojen vuoksi, enkä mielelläni anna lahjaksi turhaa tavaraa.

Laajennettuun perheeseen kuuluvan siskoni tytär täytti tänään vuoden, ja koska ensimmäinen synttäri on aika tärkeä päivä, halusin keksiä pikkuiselle jotain kivaa. Kysyin joulun aikaa lahjavinkkejä ystäviltäni, joilla on itsellä pieniä lapsia. He vastasivat, että on suloista, kun mietin lahjaa niin tarkkaan ja että se on oikeastaan jo tärkein lahja, jonka pieni siskontyttöni voi saada. Konkreettisia ideoitakin sain: yhden lapsen isovanhemmat keräävät hänelle Finlandia Junior -ehdokkaat joka vuosi ja niin lapsen kirjasto karttuu pienestä pitäen. Grafiikanlehtikin on kuulemma kiva, koska se voi säilyä aikuiseksi saakka. Se on kuitenkin kallis.

Osaan tehdä itse koruja ja neuloa ja ommella vaatteita, mutta yksivuotiaalle korut ovat vähän turhia ja kun lapsen äiti on varsinainen käsityöihme, itse tehtyäkin tytöllä jo on. Kepa keräsi joulun alla sivuilleen listan eettisiä lahjoja myyvistä kaupoista, ja tuon listan kaivoin tänään taas esiin. Olen jo vuosia antanut läheisilleni paljon aineettomia lahjoja, mutta Kepan listassa oli paljon uusiakin vinkkejä sekä aineettomiin että muuten eettisiin lahjoihin.

Päädyin lopulta tilaamaan tytölle Planin Koska olen tyttö -paidan. Minulla on itselläni samanlainen, ja puin sen tänään päälleni pikkusynttärisankaria ajatellen. Paita on mielestäni hauskannäköinen, sen hankkimisesta on iloa muillekin kuin lahjan saajalle ja se sopii yksivuotiaalle pikkuriiviölle, vahvalle ja ihanalle tytölle varsin hyvin. Olen antanut samanlaisen t-paidan myös yhdelle hoitolapsistani, jotka myöskin lasken perheenjäsenikseni. Tytöt ovat arvokkaita ja heille on hyvä muistaa sanoa se, monin tavoin. 

Yllätyin iloisesti, kun Fidan aineettomien Taivaanlahjojen joukossa oli myös lahja ihmiskaupan uhreille. Vaikka vierastankin tällä hetkellä aika vahvasti mitään uskontoon liittyvää, tuo saattaa hyvinkin olla seuraava parempi lahja, jonka annan.

metropolipolitiikkaa ja muita kiireitä

Viime viikkoihin on mahtunut ainakin metropolipolitiikkaa, ihmiskauppaa, kaupunkiviljelyä, yksi työhaastattelu, sekalaista kulttuuria ja Helsingin Vasemmiston kevätpiirikokous. Kaikista tekisi mieli kirjoittaa, jos sekalaisten lehtijuttujen ja gradun kirjoittamiselta ehtisi…

Puolueosastoni Vasemmistolinkki järjesti maaliskuun alkupuolella Metropoli!-seminaarin, jossa ihmeteltiin ja ideoitiin uutta vasemmistolaista kaupunkipolitiikkaa neljän alustajan ja parinkymmenen muun osallistujan voimin. Seminaarin alustajina olivat Tero Toivanen (Megafoni ja Arjen radikaalit), Eetu Viren (Uudet barbaarit), Silvia Modig (kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu) ja Peter Fredriksson (tulosaluejohtaja, HSY). Metropolia ja kaupunkipolitiikkaa lähestyttiin seminaaripuheissa erityisesti metropolityöläisen näkökulmasta. Keskeisiksi teemoiksi nousivat tieto- ja palvelutyöläisten tarvitsemat erilaiset palvelut ja uudenlainen sosiaalipolitiikka mukaan lukien perustulo, ekologiset haasteet, asuminen, metropolin vapaa tila ja aika sekä verkostot niin kaupunkien välillä, niiden sisällä kuin asukkaidenkin kesken.

Kehittyvästä metropolista maalailtiin kauniita haavekuvia niin kuin unelmien kaupungista kuuluukin.  Suurimpia haasteita tuntuu olevan se, miten utopioista päästää rakentamaan todellisuutta. Syksyn kunnallisvaalit taitavat olla ensimmäinen askel sillä tiellä.

Kirjoitin seminaarista pidemmän jutun Vasemmistolinkin nettisivuille (joiden uutta ulkomuotoa juonittiin viimeksi tänään!).