maanantai 6. huhtikuuta 2015

“Kirjoitin jutun poikienlehteen, kaikki ei tykänny.”

Siinä yksi mahdollinen tarina ja tapa reagoida. Muitakin on.

Kirjoitin siis kolumnityyppisen jutun Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry:n julkaisemaan Huikee Setti! -lehteen. Jutussa käsittelin sitä ristiriitaa, jota itse koen Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattamisen ja nationalismin vastaisuuden välillä. Kirjoitin jutun omalla nimelläni ja kasvoillani, omista ajatuksistani. Arvasin kyllä, että osa yhdistyksen jäsenistä on kanssani eri mieltä ja että joitakuita aihevalintakaan ei varmasti miellytä.

Lehti tuli painosta maaliskuun puolivälissä. Koska kyse on printtimediasta, julkaisin tekstin myös täällä omassa blogissani niin kuin olen tavannut tehdä. Sain muutaman positiivisen ja rakentavan kommentin, kehunkin. Aina kivaa. Itse asiassa kun ensimmäinen HuSe-juttuni viime syksynä julkaistiin, sain enemmän palautetta ja enemmän positiivista palautetta kuin mistään kirjoittamastani jutusta koskaan. Silloin jännitin kirjoittamista aika tavalla, joten palaute tuntui erityisen kivalta. Jutun aihe ja näkökulmakin olivat toisaalta lempeämmät ja positiivisemmat kuin tässä uusimmassa.

Kehuja nyt julkaistusta jutusta sain muun muassa suuresti arvostamani Jalkapallolehden toimittajalta. Tällä kertaa sain myös niin sanotusti vähemmän kiittävää palautetta. Eilen Futis Forumilla alkaneen “Riikka Kaukinen haista vittu” -huutelun voi helposti rinnastaa samaa rakennetta noudattaviin Palloliitto-moitteisiin, joita esim. Pohjoiskaarteessa aina silloin tällöin kuulee. Se on osa yhteisön sisäistä diskurssia. Haukut foorumilla voi kai halutessaan laskea myös jonkinlaiseksi saavutukseksi: olen osunut johonkin, herättänyt tunteita riittävästi, jotta kommentointikynnys on ylittynyt.

Ansioituneille foorumisteille se kynnys ei välttämättä ole kovin korkea. Juhlapyhät ja viikonloppuillat ovat muutenkin hyvää aikaa mellastaa nettikeskusteluissa, kun ei niitä oikein kukaan juuri silloin jaksa valvoa. En itsekään ollut muistanut edes tarkistaa, onko jo pari viikkoa sitten julkaistusta lehdestä herännyt foorumilla mitään keskustelua. Twitter-pojat sen sijaan olivat valppaina. Osa keskustelupalstan jäsenistä oli myös jo vastannut haistatteluun asiallisesti, osa vähemmän asiallisesti.

Ensin minua nauratti. Hirnuin ihan oikeasti ääneen yksin kotona. Mietin, pitäisikö kommentointiin reagoida jotenkin. Haistatteluun on hankalaa vastata mitään kovin järkevää ja loukkaavat vastakommentit eivät ole minusta paras vastaus myöskään. Joskus kuoliaaksi vaikeneminen on paras tapa. Vaikka en kannata myöskään ala-arvoisten kommenttien toistelua ja levittelyä turhaan, postasin kuitenkin linkin keskusteluun sekä Facebookiin että Twitteriin alussa siteeratun kommentin kanssa.

Tavallaan kommentointi tuntui nololtakin. Anonyymi haistattelu nyt ei vain tunnu kivalta. Sitä paitsi itsehän kirjoitin aiheesta, jonka tiesin jakavan mielipiteitä. Mitäs läksin.

Paitsi että haistattelu ei ole koskaan ok. Mielipiteiden kritisointi ja niistä keskustelu on, henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai vakaumuksiin puuttuminen ei, kuten ei myöskään täysin asiaan liittymättömien henkilöiden solvaaminen samassa yhteydessä. Siihen saa myös reagoida monella tavalla: saa vähät välittää tai sitten saa loukkaantua. Saa kertoa muille. Saa vastata tai vaieta. Saa yrittää avata ajatustaan tai olla selittelemättä mitään. Saa vaikka kirjoittaa aiheesta kokonaan uuden kirjoituksen. Ja saa jatkossakin kirjoittaa jalkapallosta (tai mistä huvittaa), saa jatkossakin mennä futismatseihin (tai minne huvittaa), saa jatkossakin harrastaa mitä tahtoo ja uskoa mihin haluaa.

Twitterissä ja muualla sosiaalisessa mediassa sain useita kymmeniä positiivisia ja kannustavia kommentteja sekä kehuja tekstistä. Osa lukijoista myös sanoi, ettei ole samaa mieltä kirjoituksen sisällöstä mutta arvostaa sitä – mikä tuntui oikeastaan kaikkein parhaimmalta. Myös foorumilla moni keskustelija antoi tukensa tai ainakin kommentoi aihetta erittäin asiallisesti. Koska keskustelupalstalla käytetään nimimerkkejä, en voi olla varma, olivatko komppaajat tuttuja vai tuntemattomia. Uskoisin kuitenkin, että suurin osa heistä ei minua tunne (enkä ns. oikeasti tunne kaikkia twitteristejäkään), mutta näki silti vaivaa vastatakseen asiattomille kommentoijille tai jopa puolustaakseen minua. Arvostan syvästi.


Moni teki toisinkin. Suurin osa asiaan liittymättömistä kommenteista koski sukupuoltani tai joko oletettuja tai todellisia arvojani sekä poliittisia mielipiteitäni ja sitoutumuksiani. Ystäväni arveli, että jos jutun olisi kirjoittanut mies, se tuskin olisi herättänyt ainakaan näin paljon tunteita. Voi olla. Kyseessä on voittopuolisesti miehistä koostuva yhteisö, johon olen kyllä yleensä kokenut olevani tervetullut sukupuolestani huolimatta. Kommenteissa toistuva tytöttely vahvistaa silti käsitystä, että naisen kynästä tällainen ärsyttää enemmän.

Tavallaan naurattaa, että “perusnaiivia vihervasemmistolaista runotyttöilyä” -kommentit ja hipsteri-huutelut ovat ilmeisesti pahimpia loukkauksia, joita foorumistit keksivät. Toisaalta juuri naiivin vihervasemmistolaisen runotyttöilyn kommentointi tuntuu ilkeältä, koska nuo määreet pitävät aika hyvin paikkansa. Harmittavia olivat myös ne kommentit, joiden kirjoittajat eivät selvästi olleet lukeneet tai halunneet edes yrittää ymmärtää juttua vaan perustivat huutelunsa ennakko-oletuksille tai muiden mielipiteille tai lukivat jutusta sellaista, mitä siinä ei todellakaan lukenut.

Kirjoitin lopulta itsekin keskusteluun muutaman lyhyen kommentin. Kannustan itse ihmisiä avoimeen ja asialliseen kommentointiin sekä asiattomien kommentoijien ojentamiseen ja olin hyvin kiitollinen kaikille niille, jotka tässäkin tilanteessa siihen ryhtyivät. Vaikka olen pohtinut näitä asioita pitkään jopa työkseni, en oikeasti tiedä, mikä olisi paras tapa reagoida loukkaavaan nettikirjoitteluun. Sen verran tiedän, että loukkaantuminen on ihan ok – niin kuin on moni muukin tunne.

Aion jatkossa jaksaa osallistua vielä ahkerammin keskusteluihin, joissa jotakuta tölvitään suotta. Lisäksi aion jatkossakin uskoa ja näyttää, että naiivi vihervasemmistolainen runotyttö voi olla myös intohimoinen jalkapalloihminen. Jos se jotakuta häiritsee, niin esimerkiksi 13.6. Poshjoiskaarteessa on hyvä hetki tulla sanomaan mielipiteensä ihan kasvokkain.

P.s. On tässä tietty vallan tunne, kun yhden kommarimimmin horinat uhkaa kaataa koko Suomen jalkapallomaajoukkueen ja sen kannattajakulttuurin.

5 kommenttia:

  1. Hei Riikka,

    Ylläolevan kirjoituksesi luettuani vaikuttaa siltä, että voisin vähän tarkentaa kohun syitä ja sävyjä.

    En lähde sen tarkemmin alkuperäisen kirjoituksesi poliittisiin aspekteihin puuttumaan, mutta kirjoitus oli selkeästi myös poliittinen. Paljon kertoo sekin, että FF2:lla puolustuspuheenvuorot tulivat lähinnä vihervasemmistolta, aatetovereiltasi. Harrastelehden, jonka nähdäkseni pitäisi olla yhdistyksen jäsenten yhteisten mielenkiinnonkohteiden esille tuomista, ja yhteisöllisyyden luomista, pitäisi minusta pysyä erossa aiheista, jotka käytännössä vain repivät ihmisiä erilleen, kuten esimerkiksi politiikka. Aatteiden julistamiselle on ihan riittämiin muitakin paikkoja.

    Vaikutti myös ilmeiseltä, että sinulta oli mennyt paljolti ohi monien kannustuslaulujen ja -huutojen itseironinen sisältö. Luulen, että se johtuu hyvin pitkälti juuri ideologian ja aatteen palosta, kun on ehdollistunut ajattelemaan tietyllä tavalla niin todellisuuden suodattaa niiden vahvojen värilasien lävitse ja värien kirjo supistuu, asioita ei enää näe sellaisina kuin ne ovat vaan sellaisina kuin oma ajatusmaailma ne haluaa väkisin tulkita.

    Minusta myös vakaumukseen puuttuminen on ainakin tässä tapauksessa ihan ok, koska se on selkeästi ollut se polttopuu kirjoituksen takana.

    Sukupuolen taakse pakenemistakaan en täysin sulata, ok, voihan se joillekin olla ongelma, mutta uskoisin, että kirjoituksen poliittisuus oli kuitenkin se pääsyy. Esimerkiksi lainauksesi minun kirjoituksestani: “perusnaiivia vihervasemmistolaista runotyttöilyä” olisi aivan yhtä hyvin voinut olla runopoikailua jos kirjoittaja olisi ollut mies, sillä runotyttö/runopoika ei itsessään ole kannanotto sukupuoleen tai ikään vaan ihmistyyppiin. Ainakaan itse en pyrkinyt mihinkään ”pahimpiin loukkauksiin”, jos loukkauksiin lainkaan, ainoastaan muodostin kirjoittajasta kuvan hänen kirjoituksensa perusteella, jonka pohjalta sitä kirjoitusta oli myös helpompi ymmärtää ja tulkita – se oli sellaisen maailmankuvan tuotos.

    Minä arvostan kärkkäitä, kriittisiä, keskustelu herättäviä avauksia – tykkään väitellä - ja kirjoituksesi ongelma ei ollut niinkään itse kirjoituksen sisältö vaan se, missä se julkaistiin. Yhdistyksen jäsenlehti oli vain yksinkertaisesti väärä paikka politiikan teolle. Blogikirjoituksena tai puoluelehdessä ok, mutta maajoukkueen kannattajien yhdistyksen lehdessä se oli kovin väärässä paikassa. Lienemme siitä samaa mieltä, että joka paikassa netissä vastaan tulevaa persuiluakaan emme halua jatkossakaan lukea puheena olleesta aviisista.

    Ystävällisesti,
    -Elmo-
    (ei niin anonyymi, saat kyllä henkilöllisyyteni tietoosi jos haluat)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Elmo,

      ja kiitos asiallisesta palautteestasi. Moni muukin on ollut sitä mieltä, että teksti sinänsä oli ok, julkaisupaikka vain oli väärä. Tähän unohdin ottaa kantaa yllä olevassa kommentissa (enkä jaksanut enää eilen kirjoittaa asiasta erillistä postausta, vaikka sitä mietin), mutta olen käynyt asiasta keskustelua esim. twitterissä. Foorumilla en jaksa yrittää käydä asiallista keskustelua, koska siellä on monia, joilla ei siihen todellakaan ole halua.

      Itse ajattelin, että kannattajayhdistyksen lehti on ok paikka pohtia kannattamiseen liittyviä asioita. Lehden toimituskunta näytti olevan samaa mieltä – toki ko. lehden toimitus ei ole välttämättä kaikkein järjestäytynein, eikä lehteen ole jutuista niin paljon tunkua, että niistä olisi kauheasti varaa alkaa valita. Tuskin sinne kuitenkaan siitäkään huolimatta ihan mitä tahansa painetaan. Myös moni kommentoija tuntuu olevan sillä linjalla, että HuSe oli ok paikka tälle jutulle. Moni ei, mikä on ihan yhtä arvokas mielipide. Ylipäänsä keskustelu HuSen linjasta ja tarkoituksesta olisi minusta kiinnostavaa.

      Jutusta on myös luettu aika paljon puoluepolitiikkaa, vaikka sitä en puoluepoliittiseksi tarkoittanut. En salaile poliittista kantaani, joten se on helppo selvittää esim. täältä blogista ja halutessaan lukea ja tulkita juttua sen kautta. Tietyt arvot ja ajatukset varmasti ovat yleisempiä tiettyjen puolueiden kannattajien joukossa, mutta ei niiden välille voi yhtäläisyysmerkkejä vetää. Moni täysin puoluepoliittisesti sitoutumaton tuttavani ajattelee asiasta samoin kuin minä (eivätkä kaikki vassarit esim. tässä asiassa varmasti ole minun kanssani samaa mieltä). Koska en tunne foorumisteja, en voi kommentoida heidän poliittisia kantojaan – tai toisaalta vaikuttaa siihen, kuka ja mistä lähtökohdista sinne kirjoittaa.

      Itse olen sitä mieltä, että ns. poliittista tai arvopuhetta ei tarvitse eikä voikaan erottaa urheilusta. Moni on eri mieltä. Jälleen kerran kaksi yhtä arvokasta mielipidettä.

      Moni muukin on myös huomauttanut siitä, että kannattajalaulut ja erityisesti tuo Oi Suomi on! ovat luonteeltaan ironisia. Aivan varmasti ovat. Olen kirjoituksessani ehkä esittänyt asian liian vakavasti ja mustavalkoisesti tai valinnut huonon esimerkin. Kärjistyshän se on, mutta ei ehkä kaikkein onnistunein. Tästä yritän ottaa opikseni ja kirjoittaa ensi kerralla paremmin.

      En itsekään pidä sukupuolen taakse piiloutumisesta ja yritin sitä tässä välttää. Moni muu on sen kuitenkin tästä keissistä poikineissa keskusteluissa nostanut esiin eikä ole täysin mahdotonta, etteikö sukupuoleni olisi vaikuttanut tämän ns. kohun syntymiseen ja kommentoinnin rajuuteen. Tarkoitukseni oli tässä nostaa esiin huomioita ominaisuuksistani, joihin keskustelussa on puututtu, ei toistaa kaikkein ala-arvoisimpia kommentteja.

      Kaikki tässä esittämäsi huomiot olivat hyviä ja aiheellisia. Sellaisia kuulen ja keskustelen asiasta erittäin mielelläni. Foorumilla tästä asiasta käytävät ”keskustelu” on kuitenkin mielestäni kohtuutonta, samoin minun solvaamiseni henkilönä ja esim. väkivallalla pelottelu. Ja vaikka kyse on tunteita herättävästä asiasta, onhan se tosiaan vähän erikoista, että yksi tämmöinen horina aiheuttaa näin isoa kuohuntaa ja reaktioita, sen sijaan että se olisi vain jätetty omaan arvoonsa ja annettua unohtua.

      Poista
    2. Aivan yhtä poliittittista on olla julkaisematta kritiikkiä (mitä ko. teksti ei edes varsinaisesti ollut, lähinnä pohdiskelua omasta suhteesta). United smile -meiningillä ja nykyisen toiminnan kyseenalaistamattomuudella pönkitetään vallitsevaa hegemoniaa, joka on yhtä lailla poliittinen valinta, vaikka jotain neutraalia ja objektiivista maailmantarkastelijaa luulisikin esittävänsä. Tämä siis Elmolle.

      Poista
  2. Politiikka on hajoittava voima, jolla jaetaan ihmiset Us or Them hengessä, minä haluan kannattajaryhmään yhteisöllisyyden, jossa jokainen saa olla kuten on, omia ideologioita toisille tuputtamatta. Jos se ei onnistu niin Jehovien todistajissa lienee tilaa.
    SMJK:n toimintaa voi käydä kyseenalaistamassa vuosikokouksissa. Ei anneta politiikan pilata tätäkin osa-aluetta elämässä.
    Tämä siis Anonyymille.

    -Elmo-

    VastaaPoista
  3. Elmo, tuossa ajattelussa, että kannattajaryhmän toiminta voisi olla täysin politiikasta tai arvoista irrrallista, on vaan se ongelma, että miksi se olisi jäsenviestinnässä tai järjestön sisällä sitä, jos se ei kykene olemaan sitä ulospäin? Meitä Suomen maajoukkuetta fanittavia on aika paljon, jotka emme kuulu SMJK:hon, ja väittäisin, että aika monelle kuulumattomuuden syy on nimenomaan toimintaan assosioituva vähä-älyinen nationalismi, homottelu jne. Jos kannatauslauluissa jne. on sisältöjä jotka ovat korvaani vastenmielistä paatoksellista nationalismia, niin aika vähän sillä viestinnän epäpoliittisuudella ja yleisellä yhteishengellä voidaan silloin pelastaa.
    Ehkä olen juuri vihervasemmistolainen kulttuurisnobi/runopoika, kun näin sanon, mutta kannattaa voi myös älykkäästi ja positiivisesti eikä väsyneiden nationalismikliseiden kautta. Siksi pysyn edelleen pohjoiskaarteen ulkopuolella, vaikka Suomea peleissä kannatankin.

    -JJ-

    VastaaPoista