’Cause if you fight love you’re always a loser

Olin viime huhtikuussa Setan ja Suomen Amnestyn järjestämässä mielenosoituksessa, jossa vastustettiin Pietarin ”homoseksuaalisen propagandan” vastaista lakia. Mielenosoitus järjestettiin Finlandia-talon edustalla; talolla juhlittiin Helsingin 200-vuotista pääkaupunkiutta ja kutsuvieraana oli myös Pietarin kuvernööri Georgi Poltavtshenko, joka oli kuukautta aiemmin allekirjoittanut tuon lain.

Seisoin mielenosoittajien joukossa, kannattelin ison banderollin toista päätä ja huusin muiden mukana: Love is a Human Right! Olin sataprosenttisesti tuon huudon takana, mutta mietin silti, onko minulla oikeutta olla täällä. Enhän minä ole homoseksuaali – onko silloin tekopyhää manifestoida homojen puolesta. 

Kuva: Riikka Kaukinen

Mielenosoitus sattui olemaan siskontyttöni yksivuotissyntymäpäivänä. Olen luvannut, että opetan ja näytän tytölle maailmasta sellaisia asioita, jotka ovat minulle tärkeitä mutta eivät ehkä tuttuja hänen vanhemmilleen. Lupasin, että kunhan hän kasvaa vielä vähän, menemme mielenosoituksiin yhdessä. Menemme yhdessä maailmaan ja rakennamme siitä paremman. Tuossa homopropagandalain vastaisessa mielenosoituksessakin ajattelin, että haluan, että siskontyttöni saa kasvaa parempaan ja avarakatseisempaan maailmaan ja jo se on hyvä syy olla täällä.

Oulun Prideilla heinäkuussa toverini Dan Koivulaakso sai sitten kaasusta ollessaan järjestämässä keskustelutilaisuutta hltb-pakolaisten tilanteesta. Viimeistään silloin ajattelin, että kyllä! Tämä asia kuuluu meille kaikille, sukupuoliseen suuntautumiseen katsomatta. Meillä jokaisella on lupa ja velvollisuus taistella tasa-arvon ja yhtäläisten oikeuksien puolesta.

Oikeus rakkauteen ja oikeus avioliittoon ovat ihmisoikeuksia ja ne kuuluvat kaikille. Mitä useampi sen sanoo ääneen, sitä kovempi ääni on. Kuten Antero Eerola viime kevään demon aikaan kirjoitti: ”Siksi millään ’propagandalla’ ei voi vaikuttaa ihmisen seksuaaliseen suuntautumiseen. Sillä voidaan enintään muuttaa muiden ihmisten asenteita entistä sallivammiksi, ymmärtävämmiksi ja hyväksyvämmiksi suhteessa erilaisuuteen.”

Minun lähipiirissäni on homoseksuaaleja. Minun perheenjäsenissäni, ystävissäni, tutuissani ja naapureissani on heitä. Minun työpaikoillani, jalkapallojoukkueessani, puolueosastossani ja yliopistollani myös. Niin on meidän kaikkien. Ja minusta on aivan totaalisen väärin ja pohjattoman surullista, että heitä syrjitään sen takia, että he eivät rakastuneet sukupuoleen vaan ihmiseen.

On käsittämätöntä, että iso osa ihmisistä joutuu päivittäin taistelemaan oikeudestaan rakastaa. Miettimään, mitä omasta perheestä voi kertoa työkavereille tai hyvänpäiväntutuille. Pelkäämäänkin, ahdasmielisyyttä ja jostain irrationaalisesta pelosta syntyvää vihaa. Rekisteröitymään avioitumisen sijaan. 

Minä en tiedä, millaista sellainen elämä on. Mutta minä voin taistella sen puolesta, ettei kenenkään muunkaan enää tarvitsisi miettiä. Ja niin voit sinäkin, ensi alkuun vaikka allekirjoittamalla kansalaisaloitteen tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Tasa-arvon päivän sankarin Minna Canthin sanoin: "Teidän lakinne ja oikeutenne, hahaha – Niitähän minun pitikin ampua!"