keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Väkevää tahnaa

Olen aina ajatellut, etten ole musiikki-ihminen, kunnes viime vuoden aikana tajusin, että olen nimenomaan sitä. Innostun uusista bändeistä, käyn keikoilla ja festareilla ja ostan levyjä. Luen musiikista, kirjoitankin musiikista ja haaveilen laulujen kirjoittamisesta ja bändissä soittamisesta. Toistaiseksi omat musiikkiprojektit ovat lähinnä hupsujen unelmien tasolla, mutta onneksi tuttavapiirissäni on paljon muusikoita, joiden kautta olen päässyt kurkistamaan musiikkimaailmaan vähän syvemmällekin.

Yksi ehdottomista suosikeistani on hyvien ystävieni bändi Juha Pekka Tapani Heikkinen JA NIIN EDELLEEN. Yhtyeen rumpali on nimittänyt JPTH JNE:n musiikkia trubaduuripunkiksi, joka on aika hauska ja osuva kuvaus. Etikettejä olennaisempaa on kuitenkin se aitous, ilo ja hullu energia, joka bändin keikoilla ja musiikista välittyy. 

Kuva: Riikka Kaukinen, Faces 2012

Bändin keulakuvana on laulaja-lauluntekijä ja kitaristi Juha Pekka Tapani Heikkinen, joka aloitti soittamisen soolona keväällä 2011. Saman kesän Faces-etnofestivaaleilla JPTH voitti katusoiton Suomen mestaruuden. Kesällä 2011 hän julkaisi myös nyt jo loppuunmyydyn, Klaus Thunderin tuottaman Babyshower-soolo-EP:nsä. Parhaimmillaan JPTH on ehdottomasti keväästä 2012 asti kasassa olleen JNE-bändinsä kanssa. Bändin cajónisti on Jere Kolehmainen ja bassoa, koskettimia ja melodikaa soittaa Timjam Ikiliikkuja.

Itse näin JPTH JNE:n muutaman kerran vasemmistobileissä, jonka jälkeen ystävystyin solistin ja yhteisen Faces-festarimatkan aikana myös muiden bändinpoikien kanssa. Olin kesän 2012 Facesissa bändin mukana ja tein siitä pari juttua Noiselle. Viime vuoden aikana taisin nähdä bändin soittavan yli kymmenen kertaa ja raahasin mukaani keikoille kaikki vähänkin kiinnostuneet ystäväni ja myös äitini. JPTH JNE:ssä parasta on mielestäni omaleimaisuus, lämpö ja hyväntuulisuus. Yksi ystäväni totesi keikan jälkeen: ”Tuli niin hyvä fiilis, että tekee mieli silitellä kissanpentuja”.  Söpöilyn lisäksi PTH JNE saa kyllä aikaan niin naurua, kyyneleitä kuin lanteiden keinuntaakin.

Nyt JPTH JNE valmistelee uutta Väkevää tahnaa -levyä, joka on tarkoitus rahoittaa uuden suomalaisen yhteisörahoituspalvelu Mesenaatti.me:n kautta. Väkevää tahnaa -rahoitushaku avattiin joulukuun alussa ja loppuu ensi maanantaina 14.1.2013. Keräyksen minimitavoitteena on 3 500 euroa; tällä hetkellä mesenaatteja on 93 ja rahaa on kasassa 3 099 euroa. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan, levy ilmestyy maaliskuun loppuun mennessä. 


Mesenaatti.me on Pauliina Seppälän ja Tanja Jänicken perustama yhteisörahoituspalvelu, joka toimii samaan tapaan kuin vaikkapa amerikkalainen Kickstarter. Palvelua pilotoidaan tällä hetkellä ja suurelle yleisölle se on tarkoitus avata helmikuussa. Väkevää tahnaa -projektin lisäksi Mesenaatin pilottiprojektina voi rahoittaa mm. ekolifestyle-lehti Huilia. Seppälän ja Jänicken toiveissa on, että tulevaisuudessa palvelun kautta voisi rahoittaa vaikkapa sosiaalialan hankkeita ja hyväntekeväisyysjärjestöjä. Näin Mesenaatti voisi toimia hyvinvointivaltion tukena ja uuden talouden osana.

Yhteisörahoituksen ideana on, että jokaiselle projektille määritellään keräyssumma ja -aika ja lahjoituksia vastaan tarjotaan tiettyjä vastikkeita. Väkevää tahnaa -projektissa vastikkeina tarjotaan muun muassa levyjä, susi-ruusu-collegepaitoja ja elämyspaketteja (joista suosittelen erityisen lämpimästi sauvakävelypakettia).

Mikäli elävä trubaduurikulttuuri ja yhteisörahoitus kiinnostavat, kannattaa käydä tutustumassa Väkevää tahnaa -projektiin ja Mesenaattiin. Kaikkien musiikin ystävien soisi myös tulevan JPTH JNE:n keikoille, sen verran hyvä ja sydämeenkäypä meno siellä on! 


Vaikka en bändissä soitakaan, minut on nimitetty JPTH JNE:n kunniajäseneksi kovan fanituksen ja yhteistyöprojektien myötä. Haastattelin poikia sunnuntaina projektista ja taiteesta laajemminkin perjantaina ilmestyvään artikkeliin; vanhat Noisen jutut voi lukea täältä ja täältä. Haastattelua tehdessä sain itsekin aika hyviä uusia oivalluksia mm. taiteesta ja yhteisöllisyydestä, niistä kirjoittelen varmasti pian lisää.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti